Tänään jatkui operaatio "tutustun Perussuomalaisten aatemaailmaan", ja hetken surffailun jälkeen törmäsinkin varsin mielenkiintoiseen blogikirjoitukseen Uuden Suomen nettisivuilla. Juuri kun luulin, että kaikki Pride-iskua koskevat pohjanoteeraukset olisi jo puhuttu julki, oululainen kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Olli Immonen tulee ja vertaa kyseistä iskua viime helmikuun tapahtumiin Dresdenissä.
Helmikuun 13. on Dresdenissä II maailmansodan aikaisten pommitusten muistopäivä. Perinteisesti kyseisenä päivänä kaupungissa on järjestty erilaisia kulkueita ja muistotilaisuuksia, joista yksi on äärioikeiston, tarkemmin sanottuna uusnatsien, äänekäs marssi. Kyseisen marssin tarkoitukseksi on HS:ssä kerrottu "pommitusten uhrien muistaminen", mutta lienee selvää, että jos kyse olisi pelkästään puhtaasta surumarssista, olisi omat poliittiset agendat voitu jättää kotiin ja yksinkertaisesti osallistua johonkin lukuisiin päivän aikana järjestetyistä muistotapahtumista.
Kyseisen "natsimarssin" taustalla on kuitenkin muitakin syitä: ensinnäkin pyrkimys korostaa pommitusten olleen eräs historian suurimpia sotarikoksia (ja näinollen vaatia "syyllisiä vastuuseen teoistaan"), sekä toiseksi koota omiaan yhteen ja vahvistaa ryhmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta maassa. Muitakin syitä lienee olemassa, mutta niiden analysointi ei ole tässä tapauksessa olennaista.
Olen itse asunut Dresdenissä, ja satuinpa olemaan siellä myös helmikuun kolmantenatoista päivänä.
Suurta osaa dresdeniläisistä, myös pommitusten aikana eläneistä, loukkaa syvästi se, että kyseistä päivää käytetään äärioikeistolaisen propagandan levittämiseen. Osaa harmittaa yksinkertaisesti se, että sitä käytetään yhtään minkään poliittisen agendan esiintuomiseen. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään, ja suhtauduin etukäteen hieman varautuneesti myös vastamielenosoitukseen. Olimme ystävieni kanssa yhtä mieltä siitä, että ainut järkevä tapa viettää päivää on pyrkiä levittämään rauhan sanomaa; kunnioittaa sodassa kuolleita mutta muistuttaa samalla siitä, että meillä ihmisillä on valta rakentaa tulevaisuudesta sellainen, ettei minkäänlaisia sotia tarvitsisi enää koskaan sotia.
Muistan sanoneeni ennen mielenosoituksia, että suhtaudun hieman skeptisesti sellaiseen, jos väkivaltaa vastustetaan väkivallalla. Pelkäsin, että antifasistinen tai äärivasemmistolainen liike omii vastamielenosoituksen omaksi pullistelukseen. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt. Liikekannalla oli vasemmistoradikaalien lisäksi muunmuassa perheenäitejä, anarkisteja, konservatiivipuolueiden kansanedustajia, lapsiperheitä ja eläkeläisiä. Itse lyöttäydyin yksiin pink&silver -nimisen ryhmittymän kanssa, jonka tarkoituksena oli viedä huomio pois poliittisesta vasen-oikea-kamppailusta ja väkivallalla uhkailusta, ja keskittyä sen sijaan "positiiviseen vastarintaan".
Vastakulkueessa tanssittiin, jaettiin infolehtisiä, itkettiin, naurettiin, tai oltiin hiljaa käsi kädessä.
Tämä 10000 ihmisen joukko saartoi aseman, jonne "natsimarssi" jäi auttamatta jumiin. Kaupunkilaisten sanoma oli selkeä. Tarkoituksena oli pysäyttää kulkue tukkimalla kaikki kadut, ei hyökkäämällä vastapuolen kimppuun.
Se, että 10 000 ihmisen joukosta löytyy niitä, jotka heittelevät lumipalloja tai sytyttävät roskiksia tuleen, ei ole mitenkään yllättävää.
Yllättävää ei valitettavasti ole myöskään se, että nämä yksilöt ovat lehdistön lempilapsia, ja kuvat hienosti roihuavista jäteastioista leviävät ympäri maailman - siivittämässä uutisia, joita toimittajat kirjoittavat omissa toimistopisteissään satojen tai tuhansien kilometrien päässä itse tapahtumapaikasta. Täysin ei voi siis syyttää Immosta tekstinsä mustavalkoisuudesta, sillä HS:n uutisen pohjalta on tosiaan mahdollista tehdä jos jonkinmoisia johtopäätöksiä. Siinä ei ole mitään uutta, että median antama kuva suurmielenosoituksista on aina yliampuva ja vääristelty. Tätä räikeää kuvaa voidaan sitten helposti käyttää mielenosoittajien sanomaa, poliittista kantaa, tai vaikka vain yleisesti kansalaisaktivismia vastaan.
Dresden 13.2.2010
Helsingin Sanomien uutista värittänyt kuva
Hieman toisenlaisia näkymiä samasta tapahtumasta (ilmeisesti peace-lippu ja tiukkakatseinen mummo eivät olleet tällä kertaa tarpeeksi mediaseksikkäitä lehdistöön asti päästäkseen)
Nyt seuraa se suurinta pähkäilyä aiheuttanut pulma:
Millä perusteilla Dresdenin tapahtuma on rinnastettavissa Pride-iskuun?
Onko Immosen tarkoituksena puolustella tai vähätellä äärioikeiston harjoittamaa väkivaltaa sillä perusteella, että myös äärivasemmisto turvautuu usein voimakeinoihin? No kyllä ne saa, kun nuokin tekee niin... Valitettavasti ainakin blogikirjoitukseen tulleiden kommenttien perusteella osa on ymmärtänyt Immosen tekstin näin.
Vai oliko tarkoituksena vain puhtaasti mustamaalata vasemmistoradikaaleja, ja näinollen kätevästi koko poliittista vasenta siipeä oman edun ajamiseksi?
Vai onko Immonen huolissaan samasta asiasta kuin minä: siitä, että uhkana pidettyyn asiaan vastataan väkivallalla, oli kyseessä mikä ryhmittymä tai ideologia hyvänsä? Vaikkakin Pride-marssijoiden ja saksalaisten uusnatsien luomaa uhkaa (sekä näiden uhkien torjumispyrkimyksiä) on vähintäänkin absurdia verrata keskenään, on aasinsilta vedettävissä kenties siihen kohtaan, että jonkin "ideologian" vastustaminen on kummassakin tapauksessa johtanut väkivaltaisuuksiin. Tosin homoseksuaalisuus ei ole mikään ideologia, eikä pride-kulkue ole lietsonut minkäänlaista uhkaa ketään tai mitään kohtaan (lukuunottamatta ehkä konservatiivien ihannoimia ummehtuneita perhearvoja).
Toki voimme kysyä, millä oikeudella kukin päättää siitä, millainen kulkue tai marssi on lupa pysäyttää. Milloin vastamielenosoitus on perusteltu, ja milloin siihen käytetyt keinot ovat tuomittavia? Sitäkö Immonen halusi pohtia? Olisin mielelläni lukenut pohdintaa tästä aiheesta, mutta loppu blogikirjoituksesta keskittyy ainoastaan listaamaan uusvasemmiston aiheuttamia vahinkoja analysoimatta mitään sen syvemmin.
Lopuksi Immonen heittää ilmoille seuraavanlaisen väittämän:
"Pidän uusvasemmistoa yhteiskunnallisen vakauden, hyvinvoinnin ja kansalaisten turvallisuuden kannalta erityisen vaarallisena ja vastenmielisenä asiana. Uusvasemmiston toiminta tähtää anarkiaan ja sitä kautta luonnollisesti kohti vasemmistodiktatuuria. Diktatuurissa enemmistö alistettaisiin vähemmistön tahdon alle, ja yksilö olisi täysin yhteiskunnan omaisuutta. Siinä missä perinteinen oikeisto peräänkuuluttaa länsimaisiin arvoihin kuuluvaa vapautta, vasemmisto haluaa rajoittaa yksilönvapautta lisäämällä erilaisia määräyksiä, rajoituksia ja kieltoja."
Tällainen puhe kaupunginvaltuutetun suusta aiheuttaa ensin naurunpurskahduksen, sitten syvän huokaisun. Ei se oikeastaan olekaan kovin hauskaa, jos maan "johto", tai sellaiseen pyrkivä, maalailee tällaisia uhkakuvia ja samalla tarjoaa pelastukseksi oikeistolaista vapauden ihannetta.
Anarkismista lyhyesti, jos Immoselle asia ei ole vielä tuttu: "Anarkismi on vapaa yhteiskuntapoliittinen aate joka ajaa tasavertaista, demokraattista järjestäytymistä ja kaikkien alistussuhteiden hävittämistä kaikissa mittakaavoissa." (anarkismi.net) Näin toteutuessaan anarkian "luonnollisena" jatkumona ei mitenkään voi nähdä diktatuuria tai vapauden rajoittamista missään muodossa. Toki on myönnettävä, että poliittisilla ideologioilla on taipumusta olla paperilla kauniimpia kuin todellisuudessa, mutta tämä pätee yhtä lailla niin vasemmalle kuin oikeallekin suuntautuviin (tai niistä irtautuneisiin) aatteisiin, ja vaikea on sellaista ääriliikettä löytää, jonka nimissä ei harjoitettaisi mitään väkivallan muotoa.
Tässä yhteydessä on pakko kysäistä, mikä Immosen mielestä on yksilönvapauksien rajoittamista? Kenties se, että hyökätään rauhallisen ja laillisen Pride-kulkueen kimppuun? Kenties myös se, jos halutaan estää jonkin ryhmän järjestämä marssi, kuten Dresdenissä tehtiin?
Entä millä perusteella Immonen onnistuu ensin rinnastamaan äärioikeistolaistaustaisten suorittaman iskun äärivasemmistolaisten suorittamaan, ja lopuksi tulemaan siihen tulokseen, että "perinteinen oikeisto peräänkuuluttaa länsimaisiin arvoihin kuuluvaa vapautta" kun taas vasemmiston pyrkimykset ovat päinvastaiset?
Eikö luontevampi johtopäätös olisi vaikkapa sellainen, että molempien liikkeiden parissa esiintyy väkivaltaa, ja se on valitettavaa? Tai että mielipiteen ilmaisemiseen on olemassa monenlaisia keinoja, ja olisi syytä pohtia, millä tavoin ja millä perusteilla näitä keinoja lähdetään rajoittamaan?
Anarkismin, homokulkueen, uusnatsien, uusvasemmiston harjoittaman väkivallan ja yksilönvapauksien linkittäminen toisiinsa alkaa ontua ja kuulostaa lähinnä tarkoitushakuiselta mustamaalaamiselta.
No comments:
Post a Comment
kommentteja