Pietari, elokuussa 2010
Kierran noin kymmenen ruokakauppaa, suurta ja pienta, ennen kuin onnistun loytamaan pussillisen linsseja. Sen sijaan joka ikinen kauppa on pullollaan sailykkeita, lihoja, kekseja ja viinia. Erilaisille hilloille ja marmeladeille on pienimmassakin lahikioskissa varattu yleensa vahintaan yksi kokonainen seinusta.
Tuoreiden vihanneksienkin kanssa on vahan niin ja nain; kaikki on pussitettu valmiiksi valtaviin pakkauksiin, ja pohjalle sullottu mahdollisimman paljon pilaantuneita yksiloita. Vihannesten shoppailu on tosiaan kuin ostaisi sikoja sakeissa.
Sian korvikkeiden metsastaminen on todellista extreme-urheilua. Ita-Euroopasta tuttuun tapaan papusailykkeissakin on sikanautaa seassa, ja harva tuntuu ymmartavan, etta kala ei ole kasvis. Lukuisien epaonnistuneiden yrityksien jalkeen onnistun lopulta loytamaan erilaisia soijatuotteita - nimittain lihakaupasta!
Hedelmaosastolla liimaan hintalapun suoraan omenan kylkeen, kun haukankatseisen myymalanhoitajan silma valttaa. Kassalla tulee kuitenkin stoppi: myyjatar hermostuu omenastani, pudistelee paataan, repii lapun irti omenasta, pakkaa omenan muovipussiin, punnitsee sen uudelleen ja liimaa uuden hintalapun pussin kylkeen. Kaupan paallisiksi saan venajankielisen saarnan hedelmaostoksien pyhista kayttaytymissaannoista.
Paikallisten kasvissyojaystavieni viikkomenuun kuuluu mm. sellaisia ravitsevia ateriakokonaisuuksia: makaronia, ketsuppia ja keitettya porkkanaa, seka paljon vaaleaa leipaa voilla ja juustolla.
Taytyy vaan totutella siihen, etta taalla kaikki on nurinkurista. Postiauto nayttaa poliisiautolta ja painvastoin, supermarkettien ruoka on kalliimpaa kuin pikkukauppojen, parhaat vegaaniruuat loytyvat lihatiskien alta. Kaiken lisaksi paahtava helle on pakottanut paivarytmin sellaiseksi, etta syon aamiaista kolmen jalkeen, ja istun yot ulkona "viileasta" 25 asteen helpotuksesta nauttien.
No comments:
Post a Comment
kommentteja